Urheilun vedonlyönti sisältää monenlaisia viihdyttäviä elementtejä, joista pelaajat voivat nauttia. Lista eri veikkausmuodoista on varsin mittava ja sieltä löytyvät esimerkiksi tulevat vedot, moneyline-vedot ja vaikkapa moninveto. Yksi vetomuodoista on kuitenkin erityinen ja monen mielestä myöskin viihdyttävin mahdollinen valinta — pelaajaveto.
Yksi tämän vedonlyönnin perustyypin parhaista puolista on se, että se on vaihtoehtona käytännössä katsoen missä tahansa kohteessa; nämä tapahtumavedot ovat yksilöllisiä ja jokainen vedonlyöntisivusto voi määritellä itse, millaisia vetoehdotuksia se pelaajilleen tarjoaa. Toisinaan vedonlyönnissä onnistuminen on kiinni puhtaasti satunnaisista tai epämääräisistä tapahtumista, joten voittaminenkin perustuu pitkälti tuuriin, mutta toisissa vedoissa pelaajilta vaaditaan todellista taitoa. Sivustojen asiakkaat voivat pelaajavetojen avulla tehdä urheilun vedonlyönnistä hieman mielenkiintoisempaa tai testata omaa tietouttaan esimerkiksi monimutkaisemmissa moninvedoista.
Jos nämä vedot kiinnostavat sinua ja haluat oppia enemmän, olet saapunut juuri oikeaan paikkaan. Tämä kattava opas kertoo sinulle kaiken tarvittavan vedonlyönnistä ja saat myös hieman lisämaustetta pelaamiseen netin vedonlyöntisivustoilla.
Tapahtumavedoilla eli prop-vedoilla tarkoitetaan yksinkertaista vedonlyöntimallia, jossa pelaajat asettavat panoksen ottelussa joko tapahtumien puolesta tai sen puolesta, ettei ottelun aikana tapahdu tiettyjä asioita. Toisin kuten esimerkiksi point spread -vedoissa, handicap-vedoissa, linjavedoissa tai tulosvedoissa, nämä ehdotetut tapahtumat eivät välttämättä vaikuta lopputulokseen tai lopullisiin pisteisiin pelin päättyessä. Kun vedonvälittäjä laatii listan eri vaihtoehdoista, saatat löytää niiden joukosta hieman erikoisempiakin valintoja. Riippuen siitä, kuinka erikoinen tapahtumavetokohde on, se saattaa merkittävästi vaikuttaa kertoimiin sekä sen myötä siihen, paljonko pelaaja voi vedosta tienata. Ja rehellisesti sanottuna, mitkä ovat mahdollisuudet sille, että viuhahtelija ilmestyy kentälle ja keskeyttää pelin? Tai sille, että ennen ensimmäistä puoliaikaa ottelu on jo ohi? Halusitpa sitten testata alan tietouttasi tai pistää lisäpotkua veikkauskokemukseesi, on hyvä katsastaa kertoimet ennen kuin asetat vedon. Joka tapauksessa voit lunastaa mahdolliset voittosi kun veto on ratkaistu.
Tapahtumavedoissa voidaan veikata joko joukkueen tai yksittäisten pelaajien puolesta. Pelurit voivat esimerkiksi lyödä veto, kuinka monta koppia laitahyökkääjä nappaa amerikkalaisen jalkapallo-ottelun aikana, kuinka monta kertaa syöttäjä syöttää pesäpallo-ottelussa tai kuinka monta kertaa sentteri pomputtaa koripallo-ottelussa. Kuten näet, mahdollisuudet tapahtumavedoissa ovat käytännössä rajattomat.
Pelaajavedot ovat yksi suosituimmista tapahtumavetojen muodoista. Nämä vedot antavat veikkaajille mahdollisuuden lyödä vetoa yksittäisten urheilijoiden suorituksista ottelun tai pelin aikana. Voit esimerkiksi lyödä vetoa siitä, kuinka monta maalia tietty jalkapalloilija tykittää, tekeekö tietty pesäpalloilija kunnarin tai kuinka monta pistettä tietty tennispelaaja ottelusta saa. Mikä tahansa veto sitten onkaan kyseessä, on tärkeää muistaa se, että pelaajavedot vaativat jonkin verran kyseisen lajin tuntemusta, joten pienimuotoista taustatutkimusta on mainio tapa aloittaa ja varmasti auttaa vielä myöhemminkin. Se on totta, että tapahtumavedot ovat sitä viihdyttävämpiä, mitä oudompia tai sattumanvaraisempia ne ovat, mutta silti kannattaa pitää mielessä omat voittomahdollisuudet. Voitot saa itselleen vasta sitten, kun kyseinen veto on ratkaistu.
Tapahtumavetojen asettaminen on suhteellisen simppeliä. Kun asetat tapahtumavedon, löydät useimmilta vedonlyöntisivustoilta eri vaihtoehtoja riippuen kohteesta — kyllä tai ei, Joukkue A tai Joukkue B, yli tai alle, jne. Veikkaajien tulee valita se vaihtoehto, jonka puolesta he haluavat lyödä vetoa. Yksinkertaista, eikö vaan?
Mitä pelaajakohtaisiin tapahtumavetoihin tulee, tässä sinulle havainnollistava esimerkki. Sanotaan esimerkiksi, että olet lyömässä vetoa koripallo-ottelusta, joka käydään Los Angeles Lakersin ja Boston Celticsin välillä, ja uskot siihen, että LeBron James tulee saamaan ottelussa huiman määrän pisteitä. Vedonvälittäjät asettavat tietyn arvon, kuten vaikkapa 20, ja he tarjoavat veikkausvaihtoehtoina joko yli tai alle tämän arvon. Tässä tapauksessa valitse vaihtoehto, joka puoltaa sitä, että LeBron tekee kyseisessä pelissä yli 20 pistettä. Mikäli LeBron saa pelissä täsmälleen 20 pistettä, veto mitätöidään. Pelaaja voi lunastaa voittonsa sen jälkeen, kun veto on ratkaistu.
Nyt kun sinulla on jonkinlainen ajatus siitä, mitä pelaajavedot ovat ja miten ne toimivat, katsotaanpa seuraavaksi muutamia otteluiden aikana nähtäviä vaihtoehtoja.
Pohjois-Amerikan Kansallinen Koripalloliitto eli National Basketball Association on ammattitason koripallosarja. Kyseessä on yksi neljästä suurimmasta ammattilaisten urheilusarjasta Yhdysvalloissa ja Kanadassa, ja niinpä NBA onkin täydellinen valinta aloittaessasi tapahtumavetojen asettamisen. Eri veikkaussivustojen vedonvälittäjät selvittävät tärkeimmät tilastot ja aikaisempien otteluiden tapahtumat, jotta he osaavat antaa pelaajille parhaat kertoimet NBA-tapahtumavedoissa. Niinpä veikkaajilla ei tulisi olla ongelmia sopivien vetojen löytämisessä toiminnantäyteisissä NBA-otteluissa.
NBA:n pelaajavedot perustuvat siihen, miten pelaajat tilastoihin perustuen tulevat suoriutumaan tietyn ottelun aikana. Tavallisesti vedonvälittäjät tarjoavat kohteina yhden tai useamman kohteen, joka perustuu tärkeimpiin tilastoihin, joita ovat esimerkiksi pisteet, levypallot ja syötöt — ja nämä vaihtoehdot ovat saatavilla jokaisessa pelissä. NBA pelaajavedot ilmaistaan yleensä yli/alle-muotoisina vetoina; kuten esimerkiksi silloin, kun veikataan saako LeBron JAmes pelissä yli vai alle 28 pistettä. Myös pelaajien suoriutumisesta koko ottelun aikana on mahdollista lyödä vetoa, jolloin kohteet ilmaistaan tyyliin yli/alle tietyn pisterajan, levypallomäärän tai syöttöjen määrän, ja halutessasi voit kokeilla onneasi hauskemmissakin tapahtumavedoissa kuten siinä, kuka pelaajista nimetään Vuoden Tulokkaaksi.
Saatat törmätä sellaisiin vedonlyöntisivustoihin, jotka tarjoavat veikkausvaihtoehtona sen, kuka pelaajista vetää pelissä tupla-tuplat tai tripla-tuplat, mutta tämä on suhteellisen harvinaista ja kyseisiä kohteita hyödynnetään vain parhaiden NBA-pelaajien kohdalla.
Major League Baseball on pohjoisamerikkalainen baseball-sarja, jossa on mukana 30 joukkuetta. Se on myös yksi vanhimmista ammatilaistason urheilusarjoista koko maailmassa. Tyypilliset pelaajavedot baseball-otteluissa ilmaistaan yleensä muodossa pelaaja vs. pelaaja tai yli/alle-vetoina. Suosituimpiin baseballin tapahtumavetoihin lukeutuvat kohteet, jossa veikataan lyöntejä ja syöttöjä. Voit esimerkiksi lyödä vetoa pelaajasta, joka saa eniten paloja alkusyöttöjen aikana, yli tai alle tietyn määrän paloja, kunnarin saamisesta, yms. Mitä merkittävämpi ottelu on kyseessä, sitä useampi kohteita tyypillisesti tarjotaan ja veikkaajilla on myös useampia tapoja asettaa tapahtumaveto, erityisesti sellaisissa baseball-sarjoissa kuin World Series -loppuottelusarja.
National Football League on myös yksi korkeatasoisimmista urheilutapahtumista, jota on helppo suositella veikkaajille. Kyseessä on amerikkalaisen jalkapallon ammattilaisliiga, joka toimii korkeimmalla jalkapallon ammattilaistasolla koko maailmassa ja se on myös yksi neljästä suurimmasta jalkapallosarjasta Pohjois-Amerikassa. Mukana on kaiken kaikkiaan 32 joukkuetta, joista seitsemän parasta etenee play off -otteluihin, joiden aikana selvitetään kauden voittaja. Yhden kauden aikana nähdään melkein 300 eri ottelua, joten veikkaajilla on runsaasti mahdollisuuksia asettaa pelaajavetoja.
Kaikista yleisimpiä amerikkalaisen jalkapallon pelaajavetoja ovat syöttöjaardit, edetyt jaardit, juoksujaardit sekä all purpose -jaardit. Vastaan saattaa tulla muitakin kohteita, kuten pelaajien maalit eli touchdownit missä tahansa vaiheessa ottelua, mukaan lukien ensimmäinen tai viimeinen touchdown. Amerikkalaisen jalkapallon puolustavia pelaajia ei suinkaan ole unohdettu, vaan veikkaajilla on mahdollisuus lyödä vetoa pelaajasta, joka tekee ottelun aikana syötönkatkon tai taklauksen.
Pelurit, jotka haluavat asettaa tapahtumavetoja amerikkalaisessa jalkapallossa, voivat olla varmoja siitä, että vedonvälittäjät analysoivat jatkuvasti lajin tilannetta tarjotakseen parhaat kertoimet missä tahansa ottelussa. Huomioon otetaan kaikki mahdolliset tekijät, unohtamatta loukkaantumisia, sääolosuhteita, tai joukkueen tai pelaajan aikaisempia suorituksia.
Urheilun vedonlyönti tietyissä otteluissa on erittäin viihdyttävä kokemus. Ainoa asia, joka siitä voi tehdä vielä parempaa, on miellyttävä vedonlyöntisivusto, jossa veikkaaminen sujuu kuin valssi — ja tässä me voimme auttaa! LV BETin Urheiluveikkaus tarjoaa parhaat kertoimet monissa kohteissa, laajimmat vedonlyöntimarkkinat sekä kauden kuumimmat ottelut. Sinun ei tarvitse missata sekuntiakaan jännityksestä, sillä annamme sinulle sisäpiirin tietoa lempilajistasi, oli suosikkisi sitten mikä tahansa!
Käännä katseesi Englannin Valioliigan mahtavien futisotteluiden puoleen, nauti vauhdikkaista kiekoista jääkiekon parissa, katso eeppisimmät touchdownit amerikkalaisessa jalkapallossa tai ota ilo irti raviurheilusta — lista on loputon. LV BETin luota löydät lukemattoman määrän veikkaustapahtumia, jotka ovat täynnä jännittäviä hetkiä sekä lyömättömiä kertoimia. Paras puoli on se, että LV BETillä saatat törmätä erilaisiin kampanjoihin, joista voit haalia itsellesi urheilun vedonlyönnin bonuksia!
Voit uhmata todennäköisyyksiä juostessasi maalia kohtia sivustomme loistavilla bonuksilla, kuten Acca Boost Bonus, Enhanced Odds Bonus, Combo Boost Bonus ja monet muut tarjoukset. Uudet pelaajat voivat ottaa hyödyn irti Vedonlyönnin Tervetulotarjouksesta, jonka äskettäin rekisteröityneet pelaajat voivat lunastaa ensimmäisen talletuksensa yhteydessä. Pidä kuitenkin mielessä, että bonusten saatavuus riippuu hallintoalueestasi sekä tarjouskohtaisista Säännöistä ja Ehdoista. Ehtoihin lukeutuvat esimerkiksi vähimmäispanos, tarjouksen voimassaoloaika, voitto-olosuhteet ja muut yksityiskohdat.
Mielettömien veikkauskohteiden lisäksi tarjoamme pelaajillemme Vedonlyönnin mobiilisovelluksen, josta löydät nopeasti kaiken mitä tarvitset onnistuneeseen veikkauskokemukseen. Tarvitsitpa sitten listan viikon tulevista urheilutapahtumista tai tilastoja pelaajista asettaaksesi vedon ottelun aikana, LV BETin mobiilisovellus on yksi tehokkaimmista työkaluista, joka auttaa sinua saamaan kaiken irti vedonlyöntikokemuksestasi. Sovelluksen avulla pääset nauttimaan myös ennen otteluita asetettavista vedoista sekä matsien seuraamisesta livenä, ja otteluiden jännittävimmät hetket ovat suoraan sormenpäidesi ulottuvilla.
Hauskanpito ei suinkaan rajoitu vain tähän. Jos tarvitse pienen tauon, voit kokeilla vedonlyönnin ohessa myös muita viihdemuotoja, joita netin pelisivustot tarjoavat. Meillä on valikoimassamme satoja kolikkopelejä, joiden teemat, toiminnot ja pelattavuus ovat vertaansa vailla. Pelaa oikeasta rahasta tai kokeile pelejä ilmaiseksi demoversioina! Jos slottien kiekkojen pyörittelyn sijaan suosit korttipelejä, niin ehkäpä sivustomme Livekasino tarjoaa sinulle mukavan breikin vedonlyönnistä. Livekasino on täynnä loistavia, mukaansatempaavia kasinopelejä, kuten Eurooppalainen Ruletti, Ligthning Baccarat ja Ilmaisvetojen Blackjack. LV BETin luona kasinopelaajat saavat nauttia yli 3000 upean pelin valikoimasta sekä tietysti ainutkertaisista mahdollisuuksista voittaa käteistä, bonuksia ja ilmaiskierroksia. Ja homma sen kuin paranee, sillä sinulla saattaa hyvinkin olla oikeus lunastaa myös muutamia erityisbonuksia!
Muista myös katsastaa ‘Kampanjat’-sivu, josta löydät koko listan tämänhetkisistä kampanjoistamme — mukana ovat Ilmaiskierrosbonukset, Talletusbonukset, Reload-bonukset, Talletusvapaat Bonukset ja muut tarjoukset. Voit myös lähteä mukaan PÄIVITTÄISIIN kasinoturnauksiin tai liittyä uskollisuusohjelmamme, jolloin on sinulla on vielä paremmat mahdollisuudet voittaa lisää bonuksia! Voititpa itsellesi sitten ilmaisvetoja, pelirahaa tai ilmaisia kierroksia, näitä tarjouksia ja palkintoja koskevat aina tietyt Säännöt ja Ehdot. Bonus saattaa esimerkiksi olla käytettävissä vain tietyissä peleissä tai se oikeuttaa sinut vain tietynlaisiin panoksiin, joten on tärkeää lukea nämä säännöt läpi tarkoin ennen kuin lunastat tarjousta.
Aloittaaksesi matkasi nettipelaamisen parissa LV BETin luona, sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin rekisteröidä pelitili ja aloittaa vahvistusprosessi. Kun olet vahvistanut olevasi täysi-ikäisen, voit yksinkertaisesti tehdä ensimmäisen talletuksesi ja aloittaa pelaamisen. Meillä on tarjolla pelaajillemme useita eri maksutapoja, joten talletuksen tekemisen kanssa ei tulisi olla ongelmia. Maksutapojen joukossa ovat esimerkiksi suoramaksut VISAn tai Mastercardin kautta, erilaiset maksupalvelut kuten Skrill ja Neteller ja voit halutessasi käyttää myös muita vaihtoehtoja, kuten MuchBetter tai PayPal. Maksuvaihtoehdot vaihtelevat sen mukaan, millä hallintoalueella sijaitset.
Koska sivustomme on täysin laillinen, meillä on Malta Gaming Authorityn (MGA) sekä UK Gambling Commissionin myöntämät lisenssit ja nämä tahot myös valvovat toimintaamme. Pyrimme toimimaan alan korkeimpien standardien mukaan, joten pelaajat ja veikkaajat voivat olla varmoja siitä, että sivustomme tarjoaa luotettavan, reilun ja turvallisen ympäristön pelaamista varten.
www.lvbet.com -sivustoa operoi Fairload Ltd., joka on rekisteröity Euroopan unionin jäsenvaltioon Maltalle. Yhtiön rekisterinumero on C71200 ja rekisteröity osoite on 115B, Old Mint Street, Valletta, VLT1515, Malta. Fairload Ltd. toimii Maltan peliviranomaisen (Malta Gaming Authority, MGA) myöntämän pelilisenssin MGA/B2C/282/2015 nojalla. MGA on Maltan ainoa pelialan sääntelyviranomainen. Alle 18-vuotiaiden (tai alueen mukaan vähimmäisikäisten) on laitonta avata tili ja/tai pelata sivustolla lvbet.com. Yritys pidättää oikeuden pyytää asiakkailtaan ikätodistusta ja voi keskeyttää tilin käytön, kunnes ikä on vahvistettu asianmukaisesti. Pelaaminen voi aiheuttaa riippuvuutta. Pelaa vastuullisesti. Voit ottaa yhteyttä seuraaviin tahoihin: www.rgf.org.mt, www.gam-anon.org, www.gamblingtherapy.org tai vierailla vastuullista pelaamista käsittelevällä sivullamme.
Vedonlyöntikuponkisi on tyhjä. Voit lisätä vedon klikkaamalla kertoimia.