VALIOLIIGA

Valioliiga on sarja, jossa Englannin parhaat joukkueet ottavat mittaa toisistaan vuosi toisensa jälkeen saadakseen itselleen yhden halutuimmista titteleistä jalkapalloseurojen keskuudessa. Valioliigan sanotaan olevan yksi parhaimmista jalkapalloliigoista, ja katsojat pääsevät seuraamaan futistähtien kilpailua lajin korkeimmalla tasolla Englannissa.

Rekisteröidy

MAAILMAN SUURIN JALKAPALLOLIIGA

Valioliigassa ideana on sijoitusten nousu ja lasku, ja mukana on 20 englantilaista joukkuetta, jotka keräävät pisteitä kauden aikana sekä koti- että vierasotteluissa. Toisin kuten monissa muissa liigoissa ympäri maailmaa, Valioliigassa harvemmin nähdään yhtä ylivoimaista joukkuetta. On tunnetusti vaikeaa pysytellä Englannin liigan kärjessä, ja palkintopokaali vaihtaakin omistajaa tiuhaa tahtiin sitä mukaa kun planeetan kalleimmat joukkueet voittavat sen.

Pelaajat, jotka ovat päässeet mukaan Valioliigaan, ovat saaneet kuulla nimiensä kaikuvan ympäri maailmaa, sillä useimmista heistä on tullut suuria tähtiä tämän lajin parissa ja sen ulkopuolellakin. Tähän päivään mennessä parhaiten menestynyt Valioliigan joukkue on Manchester United, joka on voittanut kilpailun 20 kertaa. Liverpool tulee kakkosena 19 voiton jälkeen ja Arsenal kolmantena päihitettyään muut 13 kertaa.

VALIOLIIGAN VEDONLYÖNTI

LV BET tarjoaa loistavan valikoiman Valioliigan vedonlyöntikohteita. Pelaajamme voivat nauttia laajasta tarjonnasta erilaisia vetoja, kuten ottelun tulokset, maalien määrä, maalientekijät, yli / alle, handicap-kohteet, ensimmäisen ja toisen puoliajan kohteet ja monia muita. 

Urheilublogimme avulla pysyt ajan tasalla liigan uusimmista käänteistä ja voit lukea syväluotaavia ennusteita tulevista Valioliigan kertoimista. Kuulet myös ensimmäisenä kampanjoista ja bonuksista, joista voi olla sinullekin hyötyä.

It looks like we can't find what you're looking for. Perhaps searching will help.

Englannin Valioliigassa

Englannin Valioliiga on suurten jännitteiden kilpailu, joka on noussut maailman seuratuimmaksi jalkapalloliigaksi. Jos kaipaat aivan ällistyttäviä otteluita, Valioliiga on juuri sinunlaisellesi pelurille. Ja missä voit lyödä vetoa tästä vaikuttavasta liigasta? LV BET -kasinolla, tietenkin! Istahda seuraamme kun kerromme kaiken mitä sinun tarvitsee tietää Valioliiga-vedonlyönnistä, jotta sinun ei tarvitse jäädä vaihtopenkille. Saatat myös törmätä urheiluvedonlyönnin bonuksiin, jos olet onnekas. 
Englannin Valioliiga
Valioliiga on Englannin laadukkain jalkapalloliiga. Siihen osallistuu 20 eri seuraa. Valioliigan alapuolella suosiossa on jopa Englannin liiga (EFL). Kukin joukkueista pelaa elokuun ja toukokuun välillä 38 ottelua, puolet kotona ja puolet vieraana. Englannin Valioliiga on yksi maailman seuratuimmista urheiluliigoista. 2018 – 2019 kaudella yksittäisen ottelun katsomossa ottelua seurasi keskimäärin 38 000 ihmistä. Samalla tapahtumia seurasi kotisohvilta miljardit ihmiset. 
Valioliigan historia 
Pieneksi taustoittavaksi tarinaksi, 90-luvun alkupuolella Englannin 1. divisioonan seurat olivat sitä mieltä, että jalkapallon menestys edellytti merkittävää uudelleenjärjestelyä. Siispä heinäkuussa 1991 järjestävät jäsenmaat allekirjoittivat Englannin Valioliigan perustuskirjan. 

Tässä perustuskirjassa saneltiin, että liiga olisi vapaa järjestämään itse omat televisiointinsa ja sponsorisopimuksensa, ollen täten itsenäinen Englannin jalkapalloliigasta ja -liitosta. Vuotta myöhemmin, helmikuussa 1992, 22 1. divisioonan seuraa erosi Englannin jalkapalloliigasta ja Valioliiga syntyikin vain kolme kuukautta myöhemmin. 

Valioliigan 22 jäsenmaahan lukeutuivat mm. Arsenal, Chelsea, Aston Villa, Manchester United, Manchester City, Norwich City ja Leeds United. Kuusi joukkuetta on ollut mukana Valioliigan perustamisesta lähtien: Chelsea, Everton, Liverpool, Manchester United, Arsenal ja Tottenham Hotspur. 
Valioliigan otteluita
Vaikka Valioliiga on huippuviihdettä aivan läpeensä, on muutama ottelu joihin kannattaa erityisesti keskittyä. Kyseessä on liigan suurimpien ja menestyneimpien seurojen väliset kamppailut, ja ne keräävät yleisöä massoittain. Nämä ottelut pitävät sinut aivan sohvan reunalla ja tarjoavat upeita tilaisuuksia jännittäville vedoille: 

Liverpool – Manchester United: Liverpool ja Manchester United ovat Valioliigan menestyneimmät seurat ja niiden pohjois-länsi-kamppailu mestaruudesta on jatkunut jo useita vuosia. Toistaiseksi Manchester United on hallinnut kenttää rautaisella otteella, mutta Liverpool on tehnyt viime aikoina parhaansa kirissä. 
Arsenal – Chelsea: Yhtenä monesta Lontoon alueellisista otteluista Arsenalin ja Chelsean keskinäinen kamppailu käy aina kuumana. Näitä otteluita on pidetty erityisen tärkeänä Chelsean nousukautena Valioliigan huipulle 2000-luvun alkupuolella. 
Manchester United – Manchester City: Myös “Manchester derbynä” tunnettua ottelua Manchester Unitedin ja Manchester Cityn välillä on pelattu vuodesta 1881. Tämä yhteenotto on noussut merkittävään suosioon, varsinkin kun molemmat seurat ovat nykyään Englannin menestyneimpiä. 
Liverpool – Everton: Liverpool-Everton-ottelu kulkee myös nimellä “Merseyside derby”. Toisaalta se tunnetaan myös “ystäväderbynä”, sillä kaupungissa on niin paljon sukuja, joissa kannatetaan molempia seuroja, että kannattajien välillä ei ole aina ollut suurtakaan ilmarakoa. Kilpailullisuus on kuitenkin lisääntynyt 1980-luvulta alkaen. 
Liverpool – Manchester City: Näiden joukkueiden välistä kamppailua on pidetty yhtenä ammattijalkapallon suurimmista viime vuosina. Tämä kiista on moderni. Se alkoi, kun Liverpool hävisi 2013 – 2014 kauden mestaruuden Manchester Citylle vain parilla pisteellä. 

Valioliigan tähtipelaajat 
Valioliigan historiassa on nähty monta suurta pelaajaa, mutta muutama heistä on erikseen mainitsemisen arvoinen. 

Alan Shearer: Shearer on yksi Valioliigan historian mahtavimmista pelaajista. Hän hallitsee edelleen tehtyjen maalien pistetilastoa. 14 pelatulla kaudellaan Shearer teki yhteensä 260 maalia. Wayne Rooney jää kakkoseksi 208 maalilla. Vaikka liigassa on nähty lukuisia maalitaitureita, yksikään ei ole vielä yltänyt Shearerin tasolle, vaikka nykyisistä pelaajista Harry Kanella on siihen vielä mahdollisuudet. 
Gareth Barry: Barry pelasi Valioliigassa yhteensä 653 ottelua, enemmistön Aston Villassa. Kukaan ei ole yltänyt samoihin lukuihin, vaikka kaksi muuta pelaaja onkin onnistunut ylittämään 600 ottelun rajapyykin. 
Petr Cech: Petr on yksi Valioliigan taitavimmista maalivahdeista. Hän on ainoa maalivahti, jolla on yli 200 täysin puhdasta peliä. 
Steven Gerrard: Liverpoolin ikoninen kapteeni on Alan Shearerin lisäksi ehkä liigan paras pelaaja, joka ei ole ikinä voittanut mestaruutta. Hän pelasi 504 Valioliiga-ottelua kotiseuralleen. 
Sir Alex Ferguson: Sir Alex Ferguson ei ole pelaaja, mutta Manchester Unitedin legendaarinen manageri vuosilta 1986 – 2013. Vuonna 2000 hänet valittiin vuosikymmenen valmentajaksi, mikä ei yllättänyt ketään. Ferguson voitti Englannin mestaruuden 13 kertaa, FA Cup -mestaruuden viisi kertaa ja Mestarien liigan kahdesti.

Valioliigan vedonlyöntikohteet
Nyt kun tiedät mistä Valioliigassa on kyse, käydään läpi vedonlyöntivaihtoehtojasi. Mestaripeluriksi pääseminen vaatii erilaisten vetomahdollisuuksien tuntemista. Et tule löytämään kaikkia kohteita kaikilta tarjoajilta, mutta jos koripallo-, lentopallo- tai rugbyvedonlyönti on yhtään tuttua, olet pian kärryillä Valioliigan kohteista. 

Ottelun voittajan veikkaaminen moneyline-vedolla on erinomainen veto aloittelijoille. Se on hauska, helppo, eikä vaadi syvällistä markkinatietoutta. Jos kuitenkin haluat lisää virtaa vetoihisi, voit valita sen sijaan futuurivedon. Se toimii samoin kuin moneyline, mutta futuurivedossa veikkaat koko liigan voittajaa (siksi “futuuri”). Jotkin vedonvälittäjät tarjoavat myös puoliaikatulosta kohteena. Tämä on moneyline-vetoakin helpompi vetotyyppi. Muista, että “helpot” vedot eivät tarkoita, etteivät ne olisi jännittäviä! Kokonaispisteveto on myös hyvin tyypillinen kohde. Lisää jännitystä saat yhdistelemällä useita vetokohteita samalle lipukkeelle parlay-vedon avulla. Yhdistele kohteita mielesi mukaan ja tavoittele massiivisia voittoja. 

Urheiluvedonlyönnissä tärkeintä on asiantuntijuus. Mitä enemmän tietoja pystyt keräämään otteluista, pelaajista ja itse liigasta, sitä parempia veikkauksia voit tehdä. Pääset näin myös hyötymään monimutkaisemmista kohteista, kuten ensimmäisen maalintekijän vedoista ja handicapeista. Pieni taustatutkimus kantaa siis pitkälle. Muista kuitenkin, että tämä ei ikinä takaa voittoa, vaikka arvauksesi olisikin sivistyneempi. 

Valioliiga ei ole turhaan maailman seuratuimpia urheilutapahtumia. Tästä turnauksesta eivät mukaansatempaavat ottelut lopu kesken. Siksi muistutammekin, että hyvä saldon hallinta on tärkeää pysyäksesi henkilökohtaisissa pelirajoissasi. Älä unohdu Valioliigan lumoihin. Älä myöskään epäröi käyttää vastuullisen pelaamisen työkalujamme lisäapunasi. 
Valioliigan vedonlyönti LV BET -kasinolla
LV BET on Valioliigassa vetoa lyövien pelurien ykkösvalinta. Mikset liittyisi hauskanpitoomme? Urheiluvedonlyönnissämme voit odottaa verrattomia Valioliigan kertoimia, toimintaa täynnä olevia otteluita ja laajoja markkinoita. Saatat myös napata urheiluvedonlyönnin bonuksia, jos olet onnekas! 

Jos kuitenkin haluat laajentaa arsenaaliasi, meillä on areena täynnä jännittäviä turnauksia. Viilenny jääkiekkomatsien äärellä, ota aurinkoa lentopallokatsomossa tai näe kaikki suosikkisankarisi taistelussa Defense of the Ancients -turnauksissa! Parasta tässä kaikessa on, että pysyt helposti ajan tasalla urheiluvedonlyöntimme mobiilisovelluksella, jonka lukuisiin etuihin lukeutuu mm. ottelua edeltävä vedonlyönti ja reaaliaikainen seuranta. Oletko valmis upeaan vedonlyöntikokemukseen? Valmistaudu siis laukomaan kohti maalia LV BET -kasinolla!