MITÄ ON FORMULA 1?

Formula 1 on moottoriurheilulajien ehdoton kuningas. Kyseessä on ainutkertainen ihmisen ja koneen yhteistyö ja tämä laji koettelee jatkuvasti teknologian rajoja, tuottaen samalla pisimmälle kehitettyjä kilpa-autoja koko maailmassa. Fanit ympäri maailmaa kokoontuvat suurina määrinä tapahtumiin seuraamaan suosikkikuljettajiensa kilpailua heidän tallikavereitaan sekä kilpailijoitaan vastaan siitä, kuka nousee maailmanmestariksi ja kenen nimi jää tämän 71-vuotiaan upean lajin historiaan.

Rekisteröidy

Formula 1 Grand Prix -kilpailut

Formula 1:n kaudella nähdään yli 21 huikeaa kilpailurataa eri puolilla maailmaa ja jokaisella niistä nähdään kymmenen kahden pelaajan joukkuetta kilpailemassa pisteitä sekä kuljettajien että tiimien mestaruutta varten. Formula 1:n Grand Prix -kilpailut järjestetään tiettyinä viikonloppuina, joiden aikana kilpailijat ensit suorittavat useita testiajoja ennen kuin he siirtyvät jännitystä täynnä oleviin aika-ajoihin, jotka on jaettu kolmeen eri tasoon; Q1, Q2 ja Q3. Jokaisen tason aikana kuljettajat yrittävät päästä mukaan seuraavalle tasolle saavuttamalla mahdollisimman nopean kierrosajan. Q1- ja Q2-tason jälkeen hitaimmat viisi autoa “pudotetaan pois” ja ne saavat sijoituksen kilparadalla nopeimman kierrosaikansa perusteella. Viimeiset kymmenen mukana olevaa autoa siirtyvät Q3-osioon ja heillä on 15 minuuttia aikaa toistaa kilpa ja asettaa uusi kierrosaika, joka määrittelee heidän viimeisen ratasijoituksensa kilpailupäivänä. 

Kilpailu itse on aina kisaviikonlopun viimeinen tapahtuma. Kuljettajat järjestäytyvät lähtöpaikoilleen aika-ajojen sijoitusten mukaan ja ottavat kilpaa toisistaan aikaisemmin määritellyn kierrosmäärän ajan. Kuljettajien mestaruuskilpailussa sekä tallin mestaruuskilpailussa pisteitä 10 viimeiselle autolle, jotka pääsevät maaliin, voittajan viedessä itselleen peräti 25 pistettä. Jokaisessa kisassa voitetut pisteet lasketaan yhteen ja kauden lopussa eniten pisteitä voittaneet kuljettaja sekä talli julistetaan maailmanmestareiksi.

FORMULA 1 VEDONLYÖNTI LV BETILLÄ

LV BET tarjoaa loistavan valikoiman kohteita Formula 1 -vedonlyöntiin. Pelaajat voivat yrittää ennakoida kilpailun voittajan minä tahansa viikonloppuna, tai veikata vaikkapa maailmanmestaruuden voittavaa tallia tai kuljettajaa, kauden match-up -voittajia, top 3 maaliin päässyttä kuljettajaa sekä yli / alle -vetoja. Urheilublogistamme löydät kaiken ajankohtaisen tiedon, analyysit ja syväluotaavat arvostelut tulevista kilpailuista sekä uusimmat kampanjat ja bonukset, joita voit hyödyntää urheilun vedonlyönnissä.

Formula 1